Niin vain on pikkuinen Pongottimenikin jo taas vuoden vanhempi! Ja vastahan se oli ihan vauva. Tai on se vauva vieläkin, ainakin välillä. Pääsi ihan synttärit unohtumaan (huono emäntä), onneksi kuitenkin Iina onnitteli Naran puolesta velipoikaa, muistui sitten mammallekin mieleen... Onnea vielä siskot ja veljet!

Tänään sitten treenailtiin Hannan valvovan silmän alla Muuramessa. Tehtiin seuruuta, ja juu-u, onhan se Pongon kontakti parantunut huikeesti! Nyt vaan pitäisi saada mun pää ylös (kun siis katselemme toisiamme hempeesti silmiin seuruussa) ja vielä Pongo pysymään silti paikoillaan, nyt lähtee keulimaan kun nostan katsetta.

Tehtiin myös stoppeja, ekaksi nakeilla, ja käsimerkki toimii ihan jees. Muistuteltiin myös puunkiertoja mieleen, saadaan siitä vauhtia ja leikkiä stoppiharjoituksiin.

Lopuksi vielä tunnari, ekaksi kisamaisesti. Melkein närppi, tai siis bongasi taas heti oman mutta piti vielä vähän tutkia muitakin. Sitten tehtiin samaa mitä on nyt tehty kotipihassa, eli läjä kapuloita ja oma siellä seassa. Nopeesti löysi taas oman, mutta piti närppiä muita (ja nyt ihan oikeesti närppi, porsas) mutta viimeinen oli hieno. Jaksoi nuuskia ja toi oman. Eli siis. Paineetta omassa pihassa menee kuin vettä, pienen paineen alla ei ihan vielä. Sitäpä sitten treenaamaan.

Olisipa ollut mukava jäädä vielä seuraamaan Riikan, Flain ja Priiman ja Vänen ja Bättiksen treenitkin, mutta kun puuroaika kutsui taas. Noh, ehkäpä seuraavalla kerralla sitten! Kivaa oli!